Suosikki-indeksi-kohteissa lyödään vetoa kilpailulähtöjensä suosikkihevosten yhteenlasketusta menestyksestä lähdöissään. Lähdön suosikiksi katsotaan hevonen, jonka SP-kerroin on lähdön matalin. Mikäli kahdella tai useammalla saman lähdön hevosella on yhtä matala SP-kerroin, lähdön suosikiksi katsotaan pienimmällä kilpailunumerolla kilpaileva hevonen. Mikäli kilpailuun ei anneta SP-kertoimia, lähtöjen suosikit määritellään ennen kilpailua Racing Post -lehdessä julkaistujen kertoimien perusteella.Seuraavat pisteet myönnetään, jos suosikki sijoittuu jollekin kolmesta ensimmäisestä sijasta:
| Sijoitus | Pisteet |
| --- | --- |
| 1. sija | 25 pistettä |
| 2. sija | 10 pistettä |
| 3. sija | 5 pistettä |
Viralliset kilpailutulokset ovat voimassa.
Tasapääjuoksun sattuessa lasketaan yhteen pisteet, jotka olisi myönnetty sijoista, joihin tasapääjuoksu vaikuttaa. Saatu summa jaetaan kyseisten sijojen lukumäärällä, ja suosikille myönnetään tulokseksi saatu pistemäärä.Mikäli kilpailussa jää juoksematta tai mitätöidään vähintään kolme lähtöä, kaikki suosikki-indeksivedot katsotaan mitättömiksi, paitsi siinä tapauksessa, että vetokohteen tulos on jo ratkennut. Tällöin vedot jäävät voimaan. Mikäli kilpailussa jää juoksematta tai mitätöidään vain yksi tai kaksi lähtöä, vetokohteen tulos ratkaistaan myöntämällä 10 pistettä kutakin juoksematta jäänyttä tai mitätöityä lähtöä kohden. Mikäli suosikki on ainoa lähtöönsä osallistuva hevonen (walkover), kyseisestä lähdöstä myönnetään 10 pistettä.Jos suosikki vetäytyy kilpailun alussa eikä uutta kohdetta muodosteta, pisteitä annetaan suosikin vetäytymishetken kertoimien perusteella:
| Kertoimet | Pisteet |
| --- | --- |
| 2,00 tai vähemmän | 15 pistettä |
| 2,01–5,50 | 10 pistettä |
| 5,51 tai enemmän | 5 pistettä |
